Muutaman äidin kanssa ideoimme isänpäivän tietämille totaaliyhäreiden ja heidän lastensa näkökulmasta tapahtumia. Näkymättömän isän päivästä (2.11.) aiomme tehdä merkkipäivän, jolloin totaaliyhärit lapsineen voivat kokea yhteenkuuluvaisuutta ja yhdessä puhua siitä, mistä on vaikea puhua. Toivomme, että muutaman vuoden päästä Näkymättömän isän päivä on jo valtakunnallinen ilmiö.

Työstämme myös "isättömyysseminaaria", (tod.näk. ti 4.11.) jonka tarkoituksena on nostaa esille niiden lasten kokemukset, joiden isä ei syystä tai toisesta halua/pysty osallistumaan lastensa elämään.

Isän heikommasta asemasta huoltajuuskiistoissa on mielestäni puhuttu jo riittävästi. Kokemusteni mukaan on monin verroin yleisempää, että isät katoavat lastensa elämästä ihan oma-aloitteisesti. Elatusmaksuihin isä voidaan velvoittaa, mutta isyyteen ei. Miksi isyyden pitäisi olla vapaaehtoista? Miksi isän pitäisi saada toteuttaa isyyttään omalla tavallaan? Miksi lapsen pitäisi kestää on/off-isyyttä? Isiä kannustetaan liikaa menemään oman fiiliksen mukaan. Lapsi ei kuitenkaan kestä sitä, että isä käy kääntymässä hänen elämässään silloin kun isälle sopii. Lapsi tarvitsee sitoutuneet vanhemmat.

Kesätauon jälkeen jatkamme totaaliyhäreiden omilla illoilla tiistaisin klo 16-18.

TUIKE-omatoimikahvila pyörii omin voimin. Pistetään kahvi tippumaan ja teevesi kiehumaan. Kaivetaan kasseista pientä purtavaa ja aloitetaan puheenporina. Ryhmästä tarkemmin infosivulla.

Ilmoittautumiset eve.mantu at yle.fi.

Syksyn iltojen sisältö tarkentuu hissuksiin, mutta tapaamispäivät ovat:

2.9.

23.9.

14.10.

4.11.

25.11.

16.12.

(Pitkästä aikaa tässä. Tuntuupa hyvältä.)

Tämä blogi toimii yksin lasta odottavien infopisteenä ja torikojuna. Yritän tästedes palvella paremmin. Vajaassa kahdessa vuodessa on yksin lasta odottavien verkosto vahvistunut mukavasti. MLL heräsi myös vastaamaan kutsuun: yksin odottaville on olemassa neuvolaesite.

Monenlaista on vireillä ja mielessäni muhimassa. Yksi kiinnostavista projekteista on tuleva kirja yksinäisyydestä Suomessa. Juttu on aivan alkutekijöissään ja sinä voit olla mukana vaikuttamassa sen painotuksiin.

Omaksi erityisalueekseni olen kahmaissut yksin lasta odottavien ja yksinhuoltajien yksinäisyyden. Millaista se on? Mikä aiheuttaa yksinäisyyttä? Miten sen kanssa jaksaa? Millaisia keinoja olet keksinyt yksinäisyyden lievittämiseen?

Toivon, että saan tukea tärkeän näkökulman valottamiseen. Mietelmiä voi kirjoittaa tämän jutun kommentiksi.

Loppuvuotta 2007 värittivät ongelmat muistikapasiteetin kanssa. Voi olla, että tietokoneeni heijasteli pään tilaa. Olen ollut uupunut ja ideaton, mikä on näkynyt myös tässä blogissa.

Nukkuminen, lätäköissä kahlaaminen, sairasloma ja pitkät keskustelut ystävien kanssa ovat auttaneet päätä. Tietokone onkin sitten toinen juttu. Vanhaan tietokoneeseen tarvitaan niin vanha lisämuistipalikka, että sellainen pitää erikseen tilata.

Nyt alkaa nystyröissä taas olla virtaa (siis päässä) ja monenlaiset vallankumousajatukset heräilevät talviunilta. Toivottavasti vuosi 2008 on voimavuosi. Haluaisin tehdä niin paljon, en vähiten totaaliyhäreiden asioiden edistämiseksi. Ensin täytyy kuitenkin saada lisää suorituskykyä.

Se iski taas. Jokasyksyinen käsillä tekemisen VIMMA. Keittiö alkaa muistuttaa käsityöläisen tai tonttujen pajaa - huovutusvillaa kaikissa sateenkaaren väreissä, lankakeriä, virkkuukoukkuja ja puikkoja ja mittanauhoja ja neulatyynyjä ja tilkkuja ja helmiä ja paljetteja ja pitsiä.

Mun täytyy varmaan perustaa myös käsityöblogi. Enpä olis uskonut sitäkään...

On muuten terapeuttista.

Muutama ilta sitten meillä käytiin syvällistä ja sydäntäsärkevää keskustelua.

Olin aamulla saanut tarhasta vihiä, että lapset olivat ruokapöydässä jutelleet siitä, keiden isät hakevat lapsiaan tarhasta ja keiden eivät. Silmu oli sanonut ylimielisellä äänellä ja kivisin kasvoin: Mun isi ei koskaan hae mua tarhasta, koska mun isi ei tykkää musta.

Tuon kuuleminen oli kuin puukko olisi työnnetty rintaan.

Mietin koko päivän töissä tuota pienen teko-koviksen lausetta.

Illalla sitten avasin keskustelun, kun pötköttelimme sängyllä. Seurasi kolmen vartin kyyneleinen purkaus, jonka ytimessä oli armoton ikävä isiä. Miten voikin olla, että isä, jonka poika on tavannut vain kaksi kertaa muutaman kuukauden ikäisenä, on kuitenkin niin vahvasti lihaa ja verta hänen ajatuksissaan? Tuleeko isi huomenna? No tuleeko ylihuomenna? No tuleeko ylihuomisenhuomenna? Kun olin kaikkiin kysymyksiin vastannut, että rakas, en usko että tulee, hän huokasi epätoivon kiristämällä äänellä kyynelten tursutessa silmistä: "Älä vaan äiti sano, että isi tulee vasta ensi kesänä!"

Voi rakas rakkain ihana lapsi. Miten sinulle voisi sanoa, että ensi kesäkin on karkean ylioptimistinen ajatus?

Yritin selittää asiaa, parjaamatta isää. Sanoin, että joillekin miehille isänä oleminen on vaikeata, että he eivät oikein opi isiksi. Ja että isäsi ihan varmasti rakastaisi sinua, jos tuntisi sinut.

Poika oli pitkän aikaa hiljaa ja puristautui syliini. Sitten tulivat pohditut sanat: "Isi on pitkällä matkalla. Isi on pitkällä isiksi-opettelu-matkalla."

Tuntui, kuin joku olisi repinyt minulta rintakehän auki. Kaikki tunteet vyörysivät päälle. Rajaton hellyys pientä pohdiskelijaa kohtaan, syvä suru hänen surustaan ja neuvottomuuden ontto kolotus. Ja raivo, viha, turhautunut suru, jotka lähtivät terävinä nuolina rinnasta lentoon. Kohti isää; osoite tuntematon.

Loistava kirja-arvostelu Voimassa.

Mira Karjalainen arvostelee kirjan Mies vailla tasa-arvoa.

Loistavia pointteja. Tässä yksi suosikeistani:

Mies vailla tasa-arvoa -kirjan kirjoittajat kehuvat, että isät enenevässä määrin osallistuvat lastenhoitoon ja kotitöihin. Siis osallistuvat? Milloin äideistä sanotaan, että he osallistuvat kotitöihin?

Kirjoittajien näkökulma viestii, että he toden totta ovat aatetasolla vailla tasa-arvoa, sillä he eivät näe sukupuolten velvollisuuksia samanlaajuisina. Niin kauan kun miehet osallistuvat kotitöihin tai auttavat kotitöissä, sen sijaan että kantaisivat selkeästi puolet vastuusta ja töistä, on vähän hankala marmattaa miesten sorretusta asemasta perheessä.

Kuten Jouni Varanka sosiaali- ja terveysministeriöstä omassa kirjoituksessaan huomauttaa, avioerotilanteissa miesten osallistumattomuus kotitöihin ja lastenhoitoon kostautuu, kun naiset ovat vahvoilla huoltajuuskiistoissa pyöritettyään perheen arkea yksin vuositolkulla.

TUIKE vaihtaa (lasten)tavaraa seuraavassa tapaamisessa. Idea on yksinkertainen: tapaamiseen voi tuoda ja sieltä viedä mitä tahansa vauvanvaatetta tai -tarviketta, myös isompien lasten kamppeille ja äitiysvaatteille voi olla kysyntää. Tuttipullot, nokkamukit, kestovaipat, potat, kantoliinat, imetysliivit, nutut, potkarit, ensilelut..... Jaetaan keskenämme ja viedään lopuksi ylijäävät vaikka kierrätyslaatikkoon.

Jos sinulla on jotakin "arvokkaampaa" (kuten vauvareppu, sitteri tai tyyris kantoliina) voit pyytää tavaroista myös hintaa. Mutta ei lähdetä siihen, että jokaisesta potkuhoususta kysellään 20 senttiä.

Muista ottaa kasseja mukaan, että saat aarteet kuljetettua kotiin. Aina sieltä jotakin mukaan tarttuu.

Yksin lasta odottavat ja yksin lapsen saaneet kohtaavat TUIKEilloissa ja saavat mainiota vertaistukea.