Muutaman äidin kanssa ideoimme isänpäivän tietämille totaaliyhäreiden ja heidän lastensa näkökulmasta tapahtumia. Näkymättömän isän päivästä (2.11.) aiomme tehdä merkkipäivän, jolloin totaaliyhärit lapsineen voivat kokea yhteenkuuluvaisuutta ja yhdessä puhua siitä, mistä on vaikea puhua. Toivomme, että muutaman vuoden päästä Näkymättömän isän päivä on jo valtakunnallinen ilmiö.

Työstämme myös "isättömyysseminaaria", (tod.näk. ti 4.11.) jonka tarkoituksena on nostaa esille niiden lasten kokemukset, joiden isä ei syystä tai toisesta halua/pysty osallistumaan lastensa elämään.

Isän heikommasta asemasta huoltajuuskiistoissa on mielestäni puhuttu jo riittävästi. Kokemusteni mukaan on monin verroin yleisempää, että isät katoavat lastensa elämästä ihan oma-aloitteisesti. Elatusmaksuihin isä voidaan velvoittaa, mutta isyyteen ei. Miksi isyyden pitäisi olla vapaaehtoista? Miksi isän pitäisi saada toteuttaa isyyttään omalla tavallaan? Miksi lapsen pitäisi kestää on/off-isyyttä? Isiä kannustetaan liikaa menemään oman fiiliksen mukaan. Lapsi ei kuitenkaan kestä sitä, että isä käy kääntymässä hänen elämässään silloin kun isälle sopii. Lapsi tarvitsee sitoutuneet vanhemmat.