Sen verran luolanainen olen tietokoneen kanssa, että nyt vasta meemin kanssa askartelen. Genoveeva antoi minulle S-kirjaimen http://genoveeva.vuodatus.net/blog/437843

Tehtävä: kymmenen ässällä alkavaa tärkeää asiaa.

SUGGESTIOT. Täyttä rautaa oikein käytettyinä. Kuukausi sitten jätin niiden avulla tupakan kuin vanhan rukkasen. Tosta vaan.

SAUNA. Puilla.

SUTI. Maalaamisen perusvälineenä yksi lempiesineistäni. Se hetki, kun värit on taitettu paletille ja suti on vielä puhdas. Pydähdyn siihen ja nautin tunteesta. Kaikki on vielä mahdollista.

SINKUT. Siis singlelevyt. Muisto entisestä elämästä. Ostin parikymmentä vuotta sitten RAY:ltä levyautomaateissa olleita sinkkuja laatikkokaupalla. Tein silloin vielä DJ-keikkoja. Nyt sinkut ovat kellarissa, mutta niitä täytyy päästä aina välillä selailemaan.

SUKUPUOLI. Se on mukana kaikessa mitä teen, ajattelen ja tunnen. Se on alati muuttuva, sanoin tavoittamaton, määrittelyjä pakeneva ja häpeämätön ominaisuus minussa. Energiaa, virittyneisyyttä, näkökulmaa ja asennetta.

SANAT. Olen radiotoimittaja ja sen lisäksi kirjoitan. Sanat ovat työtä. Sanat ovat ihmeellisiä, sillä niillä voi nostaa asioita esille, mutta niiden taakse voi myös kätkeä. Lapseni on sanankäytön virtuoosi, suuri sanailu-anarkisti. Hänen kanssaan keskustellessani huomaan nopeasti, miten köyhää oma luovuuteni on.

SRASVA. Huijasin. Rasva alkaa ärrällä, mutta halusin tuoda julki rakkauteni voiteisiin. Olen atoopikko, enkä kestäisi päivääkään ilman putkiloitani. SRAKASTAN TEITÄ!

SILMU. "Äiti, tiedäksä miksi lumiukot ei kaiva nenää? No ku eihän porkkanassa voi olla mitään räkää!" "Äiti, jos Jumala jää junan alle, kuoleeko se?" "Äiti, eiks niin, että metsässä voi olla ampiaisia, kettuja ja lisää kettuja?"

SYLI. Edelliseen liittyen: olen löytänyt sylini ja sille on käyttöä. Mikä valtava onni, kun saa rakastaa!

SEES. Kaunis olotila, joka aukeaa rentoutuessa. Yllättävän helposti tavoitettavissa.

(Kolmea viimeistä lukuunottamatta lista olisi varmasti huomenna aika erilainen)