Tänään tuli sitten semmoinen seinä vastaan TUIKE-emännälle, etten päässyt siitä yli. Lapsi sairastui vatsatautiin, eikä hoitoapua löytynyt illaksi. Oli pakko perua illan tapaaminen.

Lähetin peruutusmeilin raskain ajatuksin. Ilma on aivan hirveä taas tänään, ja olin varma, etteivät kaikki ryhmäläiset saa viestiä. Ajatus myrskyn läpi turhaan työntyvistä äideistä ei mieltä ylentänyt. Vetäisin itse pultit, jos joutuisin uuvuttavan puskemisen ja kastumisen jälkeen lukemaan vettyneen lapun: Illan tapaaminen peruttu sairastapauksen vuoksi.

Tämä oli vertaishuti. Tämmöistä on joskus totaaliyhärin elämä. Ei mahda mitään. Siskoni, joka olisi halunnut auttaa, muttei voinut, ehdotti, että pyydän ryhmäläisiä kirjoittamaan esseen aiheesta "Ylittämätön este". Hyvä idea sikäli, että niihin on pakko tottua.

Olen pahoillani kaikkien niiden puolesta, jotka tekivät turhan reissun. Saanko korvata harmin pussiteellä joku toinen tuikeilta?