Ei mitään. Sanotaan tämä tässä nyt näin suoraan, ettei tule väärinkäsityksiä. Miehet ovat kiehtovia. Olen elänyt miesten kanssa. Olen rakastanut muutamaa miestä elämäni aikana, oikein paljonkin. Olen ollut tyttöystävä ja vaimo. Nyt minulla ei ole miestä, mutta lapsi minulla on.

Ei minulla ole mitään sellaista perhettä vastaan, jossa on äiti + isä + lapsi(a). Sellainen perhe kelpaisi minullekin. Minun perheeni nyt kuitenkin sattuu olemaan sellainen, jossa on vain äiti ja lapsi. Tämä on minun perheeni, ja se on minulle maailman paras perhe, koska se on minun perheeni. Lapseni sanoi kerran: Sä rakastat mua ja mä rakastan sua. Meillä on perherakastus!

Se, että puhun yksin odottavien ja yksinhuoltajien puolesta, ei tarkoita, että puhun muita perhemalleja vastaan. Perhe on perhe on perhe. Arvostan kaikenlaisia perheitä, joissa on perherakastus.

Meidän perheemme elämää varjostaa se asia, että lapseni isä ei halua tavata lastaan. Se on täysin hänen ratkaisunsa. Sille en voi mitään, olen aseeton. Minun tehtäväni on nauttia elämästäni yhden vanhemman perheen äitinä. Rakastaa lastani, huolehtia hänestä ja antaa hänelle hyvät eväät elämään. Antaa hänelle se kuva, että meidän perheemme on täydellinen.

En voi isäksi muuttua. Lapseni eno ei voi isäksi muuttua. Vaarikaan ei yritä täyttää isän paikkaa. Me kaikki voimme kuitenkin arvostaa poikaa, olla hänestä kiinnostuneita ja huolehtia hänen tarpeistaan. Isälle on ovi auki pojan elämään, mutta toistaiseksi hän on valinnut pysyä poissa. Poika tarvitsisi isää, mutta meidän on nyt sopeuduttava tähän. Miehet; te "isättömien" perheiden ystävät: Rohkaistukaa rikastuttamaan lapsiystävienne elämää! Antakaa lasten nauttia siitä vaikeasti määriteltävästä "miesten tavasta olla ja elää", tarjotkaa miehen mallia. Se ei vaadi mitään ihmeellisiä spektaakkeleita. Olkaa vaan just sellaisia kuin olette ja sanokaa välillä: Moi! Sä oot muuten tosi kiva poika/tyttö!